Yllätysraskaus ja raskauden aikainen ravinto!

Yllätysraskaus ja raskauden aikainen ravinto!

 

Olen elänyt viimeiset kuukaudet aikalailla hiljaiseloa niin Holistisen Ravintoterapian Facebookissa ja blogissa sekä Instagrammin puolella ja tähän löytyy syykin. Heinäkuun alussa sain yllättäen tietää odottavani kolmatta lastamme. Syy miksi sanon yllättäen on se, että tämä raskaus ei ollut suunniteltu enkä ikimaailmassa olisi uskonut näin käyvän. Muutama vuosi takaperin kärsin toissijaisesta lapsettomuudesta. Tällöin yritimme kuopustamme kolmen vuoden ajan. Noihin kolmeen vuoteen mahtui suuri määrä surua, kyyneleitä ja epätoivoa. Minulle siis todettiin lapsettomuusklinikalla, että en koskaan enää tulisi raskaaksi luonnollisin keinoin. Syitä tähän oli monia. Kuopuksemme oli asiasta kuitenkin eri mieltä ja hän syntyi terveenä viime vuoden helmikuussa. Voit lukea henkilökohtaisen kirjoitukseni toissijaisesta lapsettomuudesta ja siihen liityvistä tuntemuksista täältä.

Mutta siis tässä sitä ollaan. Tämä raskaus on ollut kaikista kolmesta haastavin mitä tulee huonovointisuuteen ja väsymykseen. Pahoinvointi otti elämästäni ylivallan ensimmäisen kolmen kuukauden ajan täydellisesti. Samoin aivan valtava väsymys. Pahoinvointi riivasi kirjaimellisesti kakskytneljä seitsemän tarkoittaen, että nukkuminenkin oli ajoittain lähes mahdotonta. Pelkkä arjen pyörittäminen tuntui haasteelliselta etenkin puolitoista vuotiaan vauhdikkaan taaperon kanssa. Välillä todella ajattelin, että mitä tästä oikein tulee. Mutta hyvää siitä tuli. Pahoinvointi ja väsymys ovat pikkuhiljaa jääneet ja jaksan jo mukavasti harrastaa liikuntaa sekä panostaa taas töiden tekemiseen.

Raskaus ja ruokailutottumukset

Niin kuin jokaisessa raskaudessa myös tällä kertaa ruokailutottumukseni ovat muuttuneet raskauden ja pahoinvoinnin myötä. Normaalisti keto-tyylinen ruokavalioni on saanut lisäystä kaurasta, kvinoasta, papupastoista ja erilaisista juureksista ja hedelmistä. Ketogeenisen ruokavalion turvallisuudesta raskausaikana on hyvin vähän näyttöä suuntaan tai toiseen. Ketogeeninen ruokavalio on oivallinen tukemaan hedelmällisyyttä ja mm. hyvä apu monirakkulaoireyhtymään. Ihmiskokeita raskausajan ketogeenisestä ruokavaliosta ei ole kuitenkaan tehty (asiasta enemmän tietävät korjatkaa minua, jos teillä on muuta tietoa). Ketogeenisen ruokavalioni muuttuessa lähemmäksi vähähiilihydraattista ruokavaliota olen keskittynyt syömään runsaasti luomuravintoa, runsaasti vihanneksia ja marjoja, kananmunia, avokadoa ja pähkinöitä. Uskon, että jos kehosi on jo adaptoitunut hyödyntämään rasvaa energianlähteenä, ketogeeninen ruokavalio onkin mahdollisesti täysin turvallinen raskausaikana joskin hiukan suuremmilla hiilihydraattimäärillä. Ketogeenistä ruokavaliota ei kuitenkaan tulisi aloittaa raskauden jo alettua. Ketogeeninen ruokavalio on mm. tehokas painonpudottaja ja painonpudotusta ei tulisi tapahtua raskausaikana.

Syy miksi ketogeeninen ruokavalio on saanut syrjäytyä on minun kohdallani kuitenkin enemmän henkilökohtainen juttu kuin mitenkään nyt välttämättä tietoinen päätös. Voimakkaasta pahoinvoinnista johtuen ajatuskin punaisesta lihasta tai ylipäätänsä mistään lihasta tai lihavalmisteista suorastaan oksetti. Pahan olon puskiessa päälle voimakkaasti ainoat ruoat mitä pystyin samaan kurkustani alas olivat esimerkiksi leipä, pasta tai riisi. Myös hedelmät ja marjat helpottivat pahinta oloa. Aluksi koin tästä asiasta ehkä hiukan huonoa omaatuntoakin kunnes tajusin, että eihän tässä ole mitään järkeä. Ruokavalioni on kaikin puolin terveellinen ja minun on yksinkertaisesti kuunneltava omaa kehoani. Ne jotka ovat ikinä kokeneet raskauden ajan pahoinvointia ymmärtävät mistä puhun. Suurimman osan ajasta suuhun menee juuri sitä mikä sillä hetkellä maistuu. Minulla ei yksinkertaisesti ollut mitään mielenkiintoa tai tarvetta ajatella onko ruokavalioni ketogeeninen vai ei. Tein ja edelleenkin teen kuitenkin ns. parempia valintoja. Sämpylät ovat itse leivottuja ja säilöntäaineettomia. Syön punaista riisiä ja kvinoaa. Tykkään myös kovasti Go Greenin Ancient Grain pastoista, joissa on käytetty mm. tattaria ja kvinoaa raaka-aineina. Pastakastikkeet ja pestotkin valmistan itse. Aamiaisella olen syönyt kaurapuuroa mantelitahnalla ja välipalaksi ollemme nauttineet lasten kanssa kauramannasta valmistettua marjapuuroa. Toki suuhuni on myös eksynyt enemmän herkkuja kuin mitä ehkä yleensä, mutta onneksi mitään makeanhimoa ei minulla varsinaisesti ole. Luonnonjugurtti ja marjat sekä marjasmoothiet ovat olleet pelastukseni.

Pahoinvoinnin lievittämiseksi kokeilin jokaisen kikan ja konstin jonka tiedän. Mutta en voi sanoa, että mistään olisi oikein ollut apua. Kokeilin myös akupunktiota, mutta valitettavasti tämäkään ei tuntunut auttavan. Toiset saavat apua B6-vitamiinista. Toiset taas magnesiumista. Itselleni ainoa asia, joka auttoi oli säännöllinen ruokailu. Nälän yllättäessä myös pahoinvointi iski. Meni hetki ennen kuin totuin kantamaan käsilaukussani välipaloja. Söin kirjaimellisesti kahden tunnin välein. En siis ole yleensä mikään napostelija. Olen myös tottunut aloittamaan aamuni lasillisella vettä. Ensimmäisen 12 viikon aikana en saanut kurkusta alas edes tavallista vettä ennen puolta päivää. Tästä seurasi jumalaton päänsärky iltapäivää kohden. Sitruunavesi mastui hiukan paremmin, mutta tästä eivät hampaat puolestaan tykänneet. Nesteytystä hain erilaisista yrttitee-juomista ja laimennetuista sokerittomista mehuista. Hiukan apua sain myös happamista ruuista kuten turkkilaisesti jugurtista ja kirpeistä vihreistä omenoista. Musta kuitenkin tuntuu, että jokaisen täytyy löytää se oma juttu ja mennä sen mukaan.

Ainainen nälkä

Nyt sitten aiheeseen josta lupasin kirjoittaa viimeisessä Instagram-postauksessani. En muista kokeneeni tätä edellisissä raskauksissani, mutta pahoinvoinnin helpottaessa tunnen nälän tunnetta jatkuvasti. Tämä on uutta ja hämmentävää ja pisti jopa minut Googlailemaan. Vaikuttaisi siltä, että kysymyksessä ei ole ihan harvinainen raskauden aikainen ilmiö vaan ilmeisesti aika moni nainen kokee jatkuvaa nälän tunnetta raskaudessa. Saatan syödä reilun aamupalan lasten kanssa kello puoli seitsemän aamulla. Yhdeksän ja kymmenen välillä olen valmis lounaalle. Kahden viimeisimmän raskauden ollessa niin lähellä toisiaan painon nousu tietenkin hiukan askarruttaa. Toistaiseksi siltä ollaan säästytty. Syy miksi painonnousu hiukan pelottaa löytyy edellisestä raskaudestani. Silloin kiloja tuli pitkälti yli kaksikymmentä. Toki syytän tästä osittain myös raskaudenaikaista kilpirauhasen vajaatoiminta, josta olen ainakin toistaiseksi välttynyt tällä kertaa. Voit lukea kirjoitukseni raskauden ajan kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja raudanpuutteesta täältä.

Yritän kuitenkin syödä yhä terveellisesti sekä valita ravintotiheitä ruokia kuten pähkinöitä, pähkinätahnoja, luonnonjugurttia, avokadoja, kananmunia, kookosöljyä jne. Huomaan suuren eron jos nautin aterialla tai välipalana pelkkiä hiilihydraatteja tai sitten sen sijaan vaikkapa rasvaisempaa ja proteiinipitoisempaa ravintoa. Nälkä pysyy jälkimäisellä paremmin kurissa eikä tarvitse syödä niin isoja annoksia kerralla.

Olen kirjoittanut pariinkiin otteeseen raskauden aikaisesta ruokavaliosta ja käynyt siitä puhumassakin esim. äitiysfysioterapeuttikoulutuksessa. On itsestään selvää, että raskaana olevan naisen kannattaa painottaa terveelliseen ruokavalioon. Siitä hyötyy niin äiti kuin vauvakin. Monipuolinen ravinto auttaa tarvittavien ravintoaineiden saannissa. Kannattaa ottaa käyttöön myös hyvä raskausajan monivitamiinivalmiste (itse käytän Wild Nutritionin raskausajan monivitamiinia), folaatti, magnesium sekä kalaöljy.

Liikoja paineita ruokavaliosta ei kuitenkaan kannatta ottaa. Kyseessä on kuitenkin verrattan lyhyt aika elämässä. Omaa kehoani kuunnelleen panostan laadukkaaseen ruokaan aina kun siltä tuntuu ja siihen kykenen.

Vastaanotto jatkuu toistaiseksi normaalisti joka viikon maanantai PUR Hyvän Olon Hoitolassa. Äitiyslomalle suunnittelen jääväni Tammikuun 2020 lopulla eli siihen asti voit vielä hyödyntää palveluitani. Hormoniklinikka Bruno Cacciatoren kanssa toimii kerran kuussa Nordic Klinikalla Kampissa. Meidän huipputiimiin avulla saat apua moniin hormononaalisiin ongelmiin ja hedelmällisyyteen.

Suositeltua lukemista

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.