Huollettu suolisto hellii koko kehoa!

All disease begin in the gut” totesi modernin lääketieteen isä Hippocrates jo yli 2000 vuotta sitten. Suurin osa sairauksista on peräisin suolistosta vaikka ensi istumalta tätä yhtälöä saattaa olla vaikea hahmottaa. Jos kärsit autoimmuunisairauksista kuten MS-taudista tai vitiligosta, aknesta, toistuvista migreeneistä, 2-tyypin diabeteksesta tai paino ei putoa lukuisista yrityksistä huolimatta, saattaa syy löytyä syvältä suolistosi koukeroista.

Ihmisen suolistossa asustelee bakteeriarmeija, joista suuri osa on ihmiselle suotuisia. Toiset bakteerikannat saattavat kuitenkin aiheuttaa terveydellisiä ongelmia. Ihmisen terveyttä tukee pitkälti suolistobakteerien symbioosi eli tasapaino. Niin sanottuja hyviä bakteereita tulisi olla suhteessa enemmän kuin ns. huonoja bakteereita. Dysbioosi eli epätasapaino, on puolestaan yhdistetty lukuisiin terveydellisiin ongelmiin ärtyneestä paksusuolesta Crohnin tautiin ja allergioista erinäisiin iho-ongelmiin kuten ekseemaan ja psoriasikseen. Uusimmat tutkimukset yhdistävät myös nerurologiset sairaudet kuten alzheimerin taudin, masennuksen, ahdistuneisuuden ja autismin suolistobakteeriston dysbioosiin. Jos tämä kuulostaa sinusta kaukaa haetulta tai aihe kiinnostaa sinua, kannattaa tutustua amerikkalaisen lääkäri David Perlmutterin tuotantoon.

70-80 % ihmisen immuniteetistä on peräisin suolistosta. Tämän varmaan jo olet kuullutkin. Jos sinusta kuitenkin tuntuu siltä, että lapsellasi esiintyy korvatulehduksia turhan usein tai erinäiset flunssat pakottavat sinut sängyn pohjalle useamman kerran talvessa, suosittelen harkitsemaan laadukkaiden maitohappobakteereiden käyttöönottoa. Heikentynyt suolistobakteeristo vaikuttaa myös ravinteiden kuten vitamiinien imeytymiseen, joka toisaalta jo itsessään heikentää ihmisen vastustuskykyä. Bakteeristo on myös vastuussa k-vitamiinin tuotannosta. Alhaiset k-vitamiinitasot ovat osatekijä sydän-ja verisuonisairauksissa. Bakteeriston dysbioosin uskotaan myös olevan osittain syyllinen nykyaikaiseen ylipainoepidemiaan.

Mistä nämä bakteerit ovat peräisin?

Vastasyntyneen lapsen suolisto on steriili. Alatiesynnytyksen yhteydessä, bakteeristoa siirtyy äidiltä lapselle synnytyskanavan kautta. Keisarinleikkauksella syntyneillä lapsilla on heikempi bakteeristo kuin alatiesynnytyksen avulla maailmaan saapuneilla vauvoilla. Imetys entisestään tukee suotuisan bakteeriston kasvua. Suolistobakteeristo kehittyy ensimmäisen kahden vuoden aikana ja pysyy melko muuntumattomana läpi elämän. Nykyaikainen desinfiointikulttuuri ja puhtaushysteria vähentävät lasten bakteerikannan moninaisuutta. Moninaisuus rakentuu ympäristöstä, kuten maaperästä, josta lapsi saa suolistoonsa laajan kirjon terveydelle suotuisia bakteereita. Nämä bakteerit tukevat meidän luontaista puolustusjärjestelmäämme. Jo ennen vanhaan sanottiin, että maatilan lapset olivat terveempiä kuin kaupunkilaislapset. Uskallan väittää, että suurin osa allergioista ja yliherkkyyksistä ovat peräisin suolistosta. Vauvalle voit antaa maitohappobakteereita imetyksen rinnalla. Lapselle voit tarjota luomuhapankaalimehua ihan vaikka lusikasta. Kun lapsen suolisto saadaan kuntoon, yliherkkyydet usein helpottavat. Tämä helpottaa lapsiperheen arkea, kun koko perhe voi nauttia samaa ruokaa. Hapankaalimehua saat mm. Prismasta. Tiedetään myös, että raskauden viimeisen kolmanneksen aikana nautitut antibiootit lisäävät lapsen allergiariskiä huomattavasti. Sama pätee vastasyntyneiden nauttimiin antibioottikuureihin. Antibioottikuurin rinnalle tarvitaan aina tehokkaat maitohappobakteerit.

Yli 1000 tunnettua bakteerikantaa asustelee suolistossamme. Bakteereita arvioidaan olevan yli 100 biljoonaa. Aikamoinen määrä. Bakteereita löydät myös suusta ja muilta limakalvoilta (korvasta, sukupuolielimistä, silmistä) sekä myös iholta. Uskotaan, että ihmisellä on noin kymmenkertainen määrä suolistobakteereita verrattuna soluihin (tosin tätä tietoa on kyseenalaistettu jonkun verran viime aikoina tiedon lisäännyttyä). Jokaisen henkilön bakteeristo on yksilöllinen. Bakteeriston keskimääräinen elopaino on noin 1.5 kg. Bakteeriston tehtävänä on mm. ruoansulatus, vitamiinien synteesi ja immuniteetin tukeminen. Bakteeristo tukee myös suoliston terveyttä paikallisesti. Epätasapaino voi aiheuttaa mm. vuotavaa suolta. Ihmisen suoli on tuubimainen elin, jonka tarkoituksena on suojata kehoamme mm. myrkyiltä ja erinäisiltä bakteereilta. Kun suoli vuotaa, tämä tarkoittaa sitä, että suoliston epiteelisolujen tiiviit liitokset pettävät ja päästävät verenkiertoon mm. ruoan sulamattomia proteiineja ja myrkkyjä. Tämä puolestaan laukaisee kehossa autoimmuunireaktion. Kehon puolustusjärjestelmä ei hyökkää ainoastaan ei haluttuja vieralijoita vastaan vaan myös kehon omaa solustoa vastaan. Hashimoton tyreoidiitti eli autoimmuuniperäinen kilpirauhastulehdus on esimerkki tästä. Gluteeni “matkii” kilpirauhasen oman soluston rakennetta. Tätä kutsutaan englanniksi termillä “molecular mimicry. Kehon oma puolustusjärjestelmä tuhoaa näin myös kilpirauhasen solustoa. Tästä syystä usea kilpirauhasongelmien kanssa taisteleva hyötyy gluteenittomasta ruokavaliosta. Gluteeni puolestaan heikentää bakteerikantaa ja myös tätä kautta aiheuttaa vuotavaa suolta. Henkilöillä, joilla esiintyy kilpirauhasen liikatoimintaa, on puolestaan todettu heikentyneet Bifido- ja lactobacilli-bakteerikannat. Kummatkin bakteerikannat ovat ihmisen terveydelle välttämättömiä. Uskotaan myös, että heikentynyt suolistobakteerikanta vaikuttaa epäsuotuisasti hormonituotantoon kuten esimerkiksi kilpirauhashormonien tuotantoon.

Krooninen stressi, unettomuus, antibiootit, tulehduskipulääkeet, sädetyshoidot ja epäterveellinen ruokavalio lisäävät bakteeriston dysbioosia. Sokeri, liika tärkkelys ja vehnä osaltaan lisäävät epäsuotuisien bakteerien kasvua. Hiivabakteeria esiintyy luotaisesti kaikilla, mutta valloilleen päästyään tämä aiheuttaa mm. kroonista väsymystä, masentuneisuutta ja aivosumua. Hiiva elää nimenomaan sokerista. Hiivan ylikasvuun käytetään useimmiten Sacchromyses Boulardii-nimistä probioottista valmistetta.

Kuka hyötyy probioottien eli maitohappobakteereiden käytöstä?

Probiootit ovat eläviä mikro-organismeja, joita voidaan nauttia lisäravinteen muodossa; kapseleina, jauheena tai juomana. Maitohappobakteereiden tiedetään parantavan immuniteettia, vähentävän kehoon eksyneiden toksiinien eli myrkkyjen vaikutusta ja edesauttavan solujen insuliiniherkyyttä. Tästä syystä maitohappobakteereista hyötyvät etenkin diabeetikot. Eri bakteereilla on erilaiset tehtävät, siksi suositellenkin nauttimaan valmistetta, jossa on edustettuna mahdollisimman monta bakteerikantaa.

Maitohappobakteereita tulisi käyttää lähes jokaisen. Näin uskallan ainakin väitää. Maitohappobakteereiden käytöstä ole vaaraa eikä niistä voi saada yliannostusta. Imettävän äidin olisi hyvä nauttia maitohappobakteereita, sillä tämä tukee sekä omaa että vauvan hyvinvointia. Imetyksen loputtua ja myös imetyksen aikaa, voit antaa lapsella turvallisesti jauhemaista maitohappobakteeria. Itse olen tykästynyt kyseiseen tuotteeseen; BioKult Infantis. Valitettavasti kyseistä tuotetta ei saa Suomesta, vaan joudut tilamaan sen nettikaupasta ulkomailta. Käytän Infantista tyttärelleni ja itselleni aikuisten kapseleita samalta valmistajalta.

Jos tuntuu siltä, että jatkuvasti nautittuna tuotteet tulevat liian kalliiksi, on olemassa paljon ruoka-aineita, jotka tukevat tervettä bakteerikantaa. Tietyissä tilanteissa maitohappobakteerit ovat kuitenkin mielestäni välttämättömiä; antibioottikuurien yhteydessä, sädetyshoidon aikana, ulkomaanreissuilla ja talvikuukausien aikaan.

Probioottien määrän tarve on yksilöllistä, siksi suosituksia on vaikea antaa. Kliinisissä kokeissa, terapeuttinen määrä vaihtelee 10 miljardista 100 miljardiin eikä virallisia suosituksia ole vahvistettu. Tarvittava määrä vaihtelee myös eri bakteerikantojen välillä. Tuote, joka sisältää monta eri bakteerikantaa, vaikuttaa suurempaan määrään oireita. Jos dysbioosi on selkeästi havaittavissa, kuten esimerkiksi hiivatapauksissa tai parasiittien ja patogeenisten bakteereiden esiintyessä, kannattaa aloittaa maitohappobakteereiden määrä pienemillä annoksilla. Liian suuri annostelu voi johtaa liiaan voimakkaaseen “die off”-reaktioon. Yleisimpiä oireita ovat pahoinvointi, päänsärky ja suunnaton väsymys. Olo saattaa siis aluksi olla kurjempi kuin ennen kuurin aloitusta. Tämä olotila kuitenkin helpottaa käytön jatkuessa.

Suurin osa valmistajista suosittelee maitohappobakteereiden nauttimista ruokailun yhteydessä tai juuri ennen ruokailua. Tämä estää bakteereiden tuhoutumisen mahalaukun hapokkaassa ympäristössä. Maitohappobakteerit edesauttavat myös ruoansulatusta ohutsuolessa. Suosittelen ottamaan maitohappobakteerit valmistajan suosittelemalla tavalla. Tärkeintä on, että bakteerit päätyvät sinne missä niitä tarvitaan. Nykyaikaiset maitohappobakteerit eivät useimmiten edellytä säilytystä viileässä, mikä on kätevää etenkin reissatessa.

Probiootteja löydät myös pastöroimattomasta juustosta, maidosta ja luonnonjugurtista. Jos siedät maitotuotteita, valitse aina täysirasvainen tuote. Vähärasvaiset tuotteet sisältävät usein runsaasti sokeria, joka ruokkii huonoja bakteereita. Unohda myös kaupan hyllyltä löytyvät probioottiset juomat (Yakult ja Danone mainitakseni pari).

Entäs sitten prebiootit?

Fermentoidut ruoat kuten hapankaali ja muut hapatetut vihannekset ovat mahtavia prebioottien lähteitä. Fermentoidut ruoat ovat hyvin suosittuja etenkin Aasiassa ja Itä-Euroopaassa. Myös Suomessa hapankaali on saavuttanut uudelleen suosiota. Kuitipitoiset kasvikset kuten parsa ja maa-artisokka tukevat myös hyödyllisten bakteereiden kasvua. Syö siis runsaasti parsaa, parsakaalia, ruusukaalia ja muita vihreitä. Aasialaisten versio hapankaalista, Kimchi, on myös erinomainen vaihtoehto. Sitä voit valmistaa vaikka itse. Myös tummasuklaa ja laadukkaan luomukahvin kuidut tukevat suoliston hyvinvointia. Eli herkutellakin voi. Myös fermentoitu teejuoma Kombucha on mainio lisä ruokavalioon tukemaan suolistobakteeristoa. Nauti näitä ruoka-aineita päivittäin.

Boris-juoma sisältää sekä prebiootteja että probiootteja. Kyseinen juoma on valmistettu kotimaisista juureksista, yrteistä ja marjoista hapattamalla. Moni vaikeistakin vatsavaivoista kärsivä on saanut juomasta apua. Boris-juomaa saat useammastakin paikasta.

Suositeltua lukemista

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.